Kyläilemässä

Mulla olis taas varmaan paljon kirjotettavaa, mutta mistä sitä alottas?

Hypättiin perjantaina Gare de Lyonilla TGV:n eli luotijunan kyytiin ja otettiin kohteeksi Chalon-sur-Saon. Tytön kummisetä avovaimoineen asuu siellä. Mies oli varannut meille liput ensimmäiseen luokkaan, koska siellä on enemmän tilaa. Ensimmäinen ihmetyksen aihe tuli, kun valtavaa labradorinnoutajaurosta lastattiin juurikin tänne ensimmäiseen luokkaan. Tykkään koirista, mutta en tykkää siitä, että niitä tuodaan ihan mihin vain kuten luotijunan 1. luokkaan. Meillä oli vastakkaispaikat eli sellainen neljän istuttava tsydeemi. Meitä vastapäätä istui kaksi lasta, noita täydellisesti kasvatettuja ranskalaislapsia, isovanhempien valvovan silmän alla. Tyttö olisi varmasti halunnut heidän kanssaan leikkiä, mutta nämähän eivät häntä vilkaisseetkaan. Muuten tyttö jaksoi ihan mahtavasti 2, 5 tuntia.

Isäntien talo on tosi hieno, vanha navetta. Niitä on viime aikoina kunnostettu paljon asuinkäyttöön ympäri Ranskaa. Heillä on myös kaksi kissaa, joiden perässä tyttö arvatenkin juoksi. Ja sitten, en haluaisi valittaa, mutta tarjolla oli koko viikonlopun ajan pelkkää valmisruokaa, vaikka nimenomaan sovittiin sellaisesta kotiruuan tyyppisestä, että tyttökin sitä vois syödä. Tunnelma oli jotenkin kireä. Mies valitteli, että hänen ja tytön kummisedän, joka siis miehen paras kaveri, välit ovat muuttuneet. Mä en huomannut mitään sellaista, mutta me oltiin tytön kanssa ihan täysin vieraita siellä. Meille ei puhuttu mitään eikä meidän olemassaoloa niin kovasti huomattu. Kummisetä ei kummilapselleen todellakaan osoittanut rooliaan.

Lauantaina käytiin uimassa. Ranskalaisesta uimalasta tuntuu olevan hygieniasäännöt kaukana. On vaan sellainen yleinen suihku, johon saa mennä jos haluaa, mutta pakko ei ole! Vaatteet riisutaan ja uikkeet vaihdetaan sellaisiin koppeihin ja kannetaan sitten kaappeihin. Niin, no mähän sitten koko ajan "uin" tytön kanssa kaksin, kun muita ei meidän seura kiinnostanut. Illalla sain tytön ajoissa nukkumaan ja olisin voinut liittyä muiden seuraan, mutta yllättäen nämä halusivatkin mennä saman tien nukkumaan. Edellisenä iltana vetivät vähän hernettä nenään, kun en jaksanut heidän kanssaan valvoa iltaa viettäen. Kaiken huippu oli sitten sunnuntaiaamu: tyttö heräsi 7.30. Tietysti sitten nousin hänen kanssaan ylös. Mentiin alakertaan odottamaan muiden heräämistä. Kummisetänsä tuli alakertaan klo 9.40. Ajattelin mielessäni, että jes, hyvä ku  joku jo heräsi. Mutta hänpä käväisikin vain toiletissa ja meni takaisin nukkumaan! Nousivat ylös sitten n. 11.30. Olin todella raivoissani tällaisesta odotuttamisesta. Koska oven lukitsemiseen kummaltakin puolelta tarvitaan avain, ei siis voitu edes mennä ulos... Pientä kunnioitusta vieraita kohtaan olis nämä voineet kyllä osoittaa...

Kotimatkaa vähän pelkäsin, sillä se kesti neljä tuntia ja taittui 12 kertaa pysähtyvällä taajamajunalla. Tyttö kuitenkin nukkui ensimmäisen tunnin ja jaksoi tosi nätisti olla loput kolmekin.

Oli tässä reissussa kuitenkin se hyvä puoli, että nähtiin vähän uusia paikkoja, tyttö pääsi ekaa kertaa uimahalliin ja me nähtiin aasi ja silitettiin sitä ;-)

PMI:lle vai pediatrille

Ranskassakin on lastenneuvola, jota kutsutaan nimellä PMI. Se on lyhenne kolmesta sanasta, jotka alkavat noilla kirjaimilla, muuta en tiedä. Mä tykkään PMI:stä erityisesti siksi, että vastaanotto on kaksiosainen eli ensiksi käydään terveydenhoitajan juttusilla ja sitten lääkäri tutkii. Rambouilletissa meidän PMI:n tädit oli ihania. Ne jaksoivat aina ihmetellä ja hehkuttaa ja kannustaa meidän perheen monikielisyyttä. Chatouhun muutettuamme aloimme luonnollisesti käydä PMI:llä. Mies kuitenkin päätti ekan kerran jälkeen, että se oli viimeinen. Hänen mielestään tädit eivät olleet mukavia, ja erityisesti toimistosihteeri oli raivostuttava. Jaa? Tässä tapauksessa suurin osa vaihtaisi pediatrille eli lastentautien erikoislääkärille, mutta mepä siirryttiinkin suoraan ihan peruslääkärille, koska mies sai päähänsä, että nyt ois hyvä aika hankkia perhelääkäri.

Ei tässä sedässä toki mitään vikaa ole. Englannin aksentti on sen verran komea, että naurussa on pitelemistä. Hän rokotti tyttöä alaselkään (PMI ei koskaan tee näin), ja tyttö sai muistoksi komeat mustelmat. Tyttö kärsii affektista eli "unohtaa" toisinaan itkiessään hengittää. Tästä seuraa sitten hengityksen katkeaminen. PMI neuvoo puhaltamaan kasvoihin, tämä kun laukaisee hengitysrefleksin. Tämä setä sen sijaan käski jättää lapsen ja alkaa hakata seiniä/ovia yms. jotta toinen saisi muuta ajateltavaa ja alkaisi taas hengittää. Lopuksi setä määräsi samoja voiteita, joita meillä jo on ;-)

Rokotukset ovat Ranskassa mielenkiintoisia siten, että ne pitää asiakkaan noutaa itse apteekista. Lääkäri kirjoittaa reseptin, joka viedään apteekkiin ja Carte vitalia (paikallista Kela-korttia) näyttämällä rokotteen saa ilmaiseksi mukaansa. Se tietysti tuodaan sitten mukana neuvolareissulle. Huomionarvoista Carte vitalessa on myös se, että oman saa vasta täysikäistyttyään. Samalla vitalella voi siis olla useampiakin ihmisiä.

Creche vs. nounou

Meidön tyllerö aloittaa syyskuussa päivähoidon. Hyvin erikoislaatuista siinä on hänen ikänsä: tällöin sitä tulee olemaan 1v 8kk. Tähän asti häntä on hoidettu kotona. Ranskassa on sellainen tyyli, että äiti palaa synnytyksen jälkeen töihin noin kolmen kuukauden kuluttua, jottei vaavi vaan pääse sekoittamaan työkuvioita, ja äiti on työnantajalleen edelleen yhtä korvaamaton.
Mutta siis, Ranskassa näitä päivähoitovaihtoehtoja on kaksi:creche eli meikäläisten päiväkoti ja perhepäivähoitoperiaatteella toimiva nounou. Perusidea on ainakin täällä Pariisin kulmilla se, että crechepaikan saamiseksi täytyy olla todella onnekas. Meidän perhe ei näin onnekas ollut, mutta jälkeenpäin olen ollut oikeastaan ihan kiitollinen siitä, että hoitoympäristö on nounoulla niin paljon pienempi, saa enemmän huomiota jne.
Pitkän soittorumban jälkeen ollaan vihdoin löydetty nounou, joka vaikuttaa oikein mukavalta ja selvästi rakastaa työtään. Toivottavasti ensivaikutelma pitää, SILLÄ meidän talon edessä on leikkipuisto, jonne lähialueen nounout hoitolapsineen kokoontuvat iltapäivisin. Vanhemmat hakevat lapsensa sieltä, ja nounou lähtee vasta kun viimeinen lapsi on haettu. Olen tässä seuraillut sitä meininkiä. En voi käsittää sitä, että näille hoitajille puisto tuntuu olevan paikka ottaa rennosti, juoruta keskenään ja poltella vaikkapa sähkötupakkaa! Lapsiin ei pahemmin kiinnitetä huomiota, ja he saavatkin tehdä lähestulkoon mitä vain. Haluaisin sanoa muutaman valikoidun sanan näille nounouille sekä komentaa lapsiakin, mutta en pysty siihen ranskaksi, ja se vähän kismittää.
Meidän tulevaa nounouta en ole puistossa koskaan nähnyt enkä usko hänen sinne menevänkään, sillä hänellä on oma piha, jossa lasten on hyvä leikkiä. Oletankin siis näiden nounouiden, jotka sinne kokoontuvat, asuvan kerrostalossa.
Ja sitten on vielä yksi asia, joka JOKAISEN ranskalaisen tulisi automaattisesti hallita eli käytöstavat. Puistoon mennessäni ei kukaan nounou vastaa bonjoureihin tai aurevoireihin. Eilen kolme nounouta rattaineen tuli vastaan kapealla tiellä. Minä annoin heille tietä, ja YKSIKÄÄN heistä ei kiittänyt, vaikka tähän saakka kaikki ihmiset, joille olen tietä antanut, ovat kiittäneet.
Että tällaisia nounouta täälläpäin...

"On a gagne!"

Potkupallon MM-kisat ovat startanneet, ja Ranska pelasi eilen illalla ensimmäisen ottelunsa Hondurasia vastaan. Monessa ranskalaisperheessä nämä karkelot tarkoittavat TV-ruudun ääreen liimautuvia isäntiä, jotka eivät kuule tai nää ympärillään mitään muuta. Meidän huushollissa ei tehty poikkeusta.
Täällä ilmeisesti aika monella futisfanilla on sellainen me-asenne jalkapalloon: me tehtiin maali, me pelattiin, me saatiin rankkari ym. Siksipä miehen ilme olikin aika hyvä, kun tokaisin hänen huudahdukseensa "me tehtiin maali", että "sä oot kyllä heikkarin nopee, kun noin pikaseen siällä Brasiliassa kävit palloo potkimassa, kun mun mielestä sä oot koko ajan istunut siinä."
Lopulta peli päättyi Ranskan voitoon 3-0. Sen jälkeen meidän kadulla kaikui vähän aikaa huuto "On a gagne!" eli "Voitettiin!". Huomioi lausahduksen me-asenne ;-)

Pariisissa

Me käytiin tytön kans tänään ihan eka kerran kaksistaan Pariisissa. Syynä oli Pariisin Mammojen ja lasten päiväpiknik. Jännitin matkaa kovasti, mutta kaikki meni erittäin hyvin, koska oltiin katsottu miehen kans etukäteen reitti. Myös tyttö oli tosi kiltisti, ja sääkin oli mitä mahtavin. Meitä oli viisi Mammaa ja viisi lasta. Vietettiin oikein mukava päiväja toivotaan, että otettais pian uudestaan.

Ranskalainen pihakirppis

Meillä oli viime maanantaina katukirppis täällä Chatoussa. Heräsin aamulla siihen, kun kadulta kuului auton torvien tööttäystä. Nousin katsomaan ja huomasin ihmisten kasaavan kirpparipöytiä. Vieläkään en käsitä miksi niitä torvia piti niin kovasti huudattaa. Käveltiin anopin ja tytön kans kojut läpi. Oli niin kovin kuuma, ettei ollut mitään mielenkiintoa jäädä kattelemaan tai penkomaan mitään. Sellaisen pienen leikkikeittiön näin ja oisin sen halunnut tytölle ostaa (6 euroa), mutta anoppi kielsi. Saisin kuulemma kaupasta samanlaisen ja paljon parempikuntoisen lähes samalla (?) hinnalla. Onkohan sillä naisella jotain lastentavaroiden kierrätystä vastaan? Jos se vaan tietäis miten moni tytön leluista on kirpparilta ostettu, se varmaan heittäs ne kaikki pois..

Niin se viikko vierähti

Toinen kokonainen Ranskassa vietetty viikko on ohi. Sää on mitä lämpimin kesäkeli. Toisille se sopii, meidän allergisille nenille ei. Kamala sanoa, mutta toivoisin, että kesä olisi mahdollisimman pian sen verran pitkällä, että ulkonaolosta voisi nauttia kunnolla.

Anoppi palasi alkuviikosta Loiren laaksoon. Olen tavallaan helpottunut, koska vaikka olikin mukava kun oli seuraa ja "kotiapulainen", niin en kuitenkaan kaipaa lastenhoitovinkkejä, en edes anopilta mikäli en niitä itse pyydä. Lisäksi se, kun yrittää 24/7 ymmärtää ja puhua ranskaa hänen kanssaan, on hyvin väsyttävää. Vaikka koko ajan kehitynkin, niin en vaan vielä ole siinä pisteessä, että sujuvasti ymmärtäisin ja puhuisin täkäläistä kieltä.

Torstaina kävin tytön kanssa torilla vihannesostoksilla. Selvisin hienosti koko hommasta ranskaksi, mutta kun myyjä lopuksi kiittikin englanniksi, tuli vähän sellainen ihmeellinen olo, en osaa selittää....

Vietettiin viikonloppua anopin luona. Eilen oli myös isänpäivä täällä Ranskassa. Paikalliset eivät sitä vietä, itse olisin kyllä tykännyt. Siksi vähän harmitti tuo anoppilaan lähtö, kun kuvittelin, että oltaisiin oltu Pariisissa, niin olin ehtinyt suunnitella kaikenlaista.. Sovittiin sitten, että vietetään isänpäivää ensi viikonloppuna, niin saan toteuttaa suunnitelmani. Muuten anoppilassa on mukava olla, on niin ihanan rauhallista. Olo on kun viiden tähden hotellivieraalla. Sitten on ne iki-ihanat sukulaisvierailut. Mua on vaan jo alkanut ärsyttää, kun multa kysytään joka kerta töysin samat asiat: opinnot ja Suomen sää. Ja joka kerta mä vastaan samalla tavalla...

Ekaa kertaa ikinä neljän tunnin automatka oli tuskainen: kuumuuden takia tyttö kitisi lähes koko menomatkan. Eilen sentään nukkui puolet, mutta saman tien herättyään ininä alkoi. Löydettiin pysähtymispaikka ja riisuin tytön vaippasilleen. Siitä onneksi rauhottui ja loppumatka sujui rauhallisesti.

Postaan vielä pari spessujuttua viime viikolta.